Katso myös: tūska

SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

tuska (10)

  1. (fysiologia, psykologia) fyysinen tai psyykkinen kärsimys
    Tuska on subjektiivinen aistimus.

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈt̪uskɑ/
  • tavutus: tus‧ka

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi tuska tuskat
genetiivi tuskan tuskien
(tuskain)
partitiivi tuskaa tuskia
akkusatiivi tuska;
tuskan
tuskat
sisäpaikallissijat
inessiivi tuskassa tuskissa
elatiivi tuskasta tuskista
illatiivi tuskaan tuskiin
ulkopaikallissijat
adessiivi tuskalla tuskilla
ablatiivi tuskalta tuskilta
allatiivi tuskalle tuskille
muut sijamuodot
essiivi tuskana tuskina
translatiivi tuskaksi tuskiksi
abessiivi tuskatta tuskitta
instruktiivi tuskin
komitatiivi tuskine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo tuska-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

EtymologiaMuokkaa

slaavilainen laina[1]

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

JohdoksetMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa

kuolemantuska, lemmentuska, luomistuska, maailmantuska, omantunnontuska, synnytystuska, tunnontuska, tupakantuska, tuskaneuroosi, tuskanhiki, tuskanhuuto, tuskatila

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • tuska Kielitoimiston sanakirjassa

ViitteetMuokkaa

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 366. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.