tuttuus
Suomi muokkaa
Substantiivi muokkaa
tuttuus (40)
- se, että jokin on tuttua
Ääntäminen muokkaa
- IPA: /ˈt̪ut̪ːuːs/
- tavutus: tut‧tuus
Taivutus muokkaa
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | tuttuus | tuttuudet |
| genetiivi | tuttuuden | tuttuuksien |
| partitiivi | tuttuutta | tuttuuksia |
| akkusatiivi | tuttuus; tuttuuden |
tuttuudet |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | tuttuudessa | tuttuuksissa |
| elatiivi | tuttuudesta | tuttuuksista |
| illatiivi | tuttuuteen | tuttuuksiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | tuttuudella | tuttuuksilla |
| ablatiivi | tuttuudelta | tuttuuksilta |
| allatiivi | tuttuudelle | tuttuuksille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | tuttuutena | tuttuuksina |
| translatiivi | tuttuudeksi | tuttuuksiksi |
| abessiivi | tuttuudetta | tuttuuksitta |
| instruktiivi | – | tuttuuksin |
| komitatiivi | – | tuttuuksine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | tuttuude- | |
| vahva vartalo | tuttuute- | |
| konsonantti- vartalo |
tuttuut- | |
Etymologia muokkaa
sanan tuttu vartalosta tutt- ja suffiksista -uus
Käännökset muokkaa
1. se, että on tuttu
|
|
Liittyvät sanat muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Viro muokkaa
Adjektiivi muokkaa
tuttuus (gen tuttuue, part tuttuud)