tuttu
SuomiMuokkaa
AdjektiiviMuokkaa
tuttu (1-C) (komparatiivi tutumpi, superlatiivi tutuin) (taivutus [luo])
- sellainen, jonka joku hyvin tuntee
- tuttu naapurusto, tuttu mies
KäännöksetMuokkaa
Liittyvät sanatMuokkaa
VastakohdatMuokkaa
JohdoksetMuokkaa
- substantiivit: tuttuus
YhdyssanatMuokkaa
hyvänpäiväntuttu, perhetuttu, puolituttu, tutunkauppa
Aiheesta muuallaMuokkaa
- tuttu Kielitoimiston sanakirjassa
SubstantiiviMuokkaa
- (puhekieltä) tuttava
ÄäntäminenMuokkaa
- IPA: /ˈt̪ut̪.t̪u/
- tavutus: tut‧tu
TaivutusMuokkaa
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | tuttu | tutut |
| genetiivi | tutun | tuttujen |
| partitiivi | tuttua | tuttuja |
| akkusatiivi | tuttu; tutun |
tutut |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | tutussa | tutuissa |
| elatiivi | tutusta | tutuista |
| illatiivi | tuttuun | tuttuihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | tutulla | tutuilla |
| ablatiivi | tutulta | tutuilta |
| allatiivi | tutulle | tutuille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | tuttuna | tuttuina |
| translatiivi | tutuksi | tutuiksi |
| abessiivi | tututta | tutuitta |
| instruktiivi | – | tutuin |
| komitatiivi | – | tuttuine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | tutu- | |
| vahva vartalo | tuttu- | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
KäännöksetMuokkaa
1. tuttu
|
Liittyvät sanatMuokkaa
- tunnettu, ystävä
- hyvänpäiväntuttu, perhetuttu, puolituttu, tuttuus, tutunkauppa, tutunnäköinen, tutunomainen, tutunomaisesti, tutunomaisuus
Aiheesta muuallaMuokkaa
- tuttu Kielitoimiston sanakirjassa