SuomiMuokkaa

AdjektiiviMuokkaa

tuttu (1-C) (komparatiivi tutumpi, superlatiivi tutuin) (taivutus [luo])

  1. sellainen, jonka joku hyvin tuntee
    tuttu naapurusto, tuttu mies

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

VastakohdatMuokkaa
JohdoksetMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa

hyvänpäiväntuttu, perhetuttu, puolituttu, tutunkauppa

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • tuttu Kielitoimiston sanakirjassa

SubstantiiviMuokkaa

tuttu (1-C)

  1. (puhekieltä) tuttava

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈt̪ut̪.t̪u/

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi tuttu tutut
genetiivi tutun tuttujen
partitiivi tuttua tuttuja
akkusatiivi tuttu;
tutun
tutut
sisäpaikallissijat
inessiivi tutussa tutuissa
elatiivi tutusta tutuista
illatiivi tuttuun tuttuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi tutulla tutuilla
ablatiivi tutulta tutuilta
allatiivi tutulle tutuille
muut sijamuodot
essiivi tuttuna tuttuina
translatiivi tutuksi tutuiksi
abessiivi tututta tutuitta
instruktiivi tutuin
komitatiivi tuttuine-
+ omistusliite

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • tuttu Kielitoimiston sanakirjassa