Suomi muokkaa

Adjektiivi muokkaa

tuttu (1-C) (komparatiivi tutumpi, superlatiivi tutuin) (taivutus[luo])

  1. sellainen, jonka joku hyvin tuntee
    tuttu naapurusto, tuttu mies

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Vastakohdat muokkaa
Johdokset muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

hyvänpäiväntuttu, perhetuttu, puolituttu, tutunkauppa

Aiheesta muualla muokkaa

  • tuttu Kielitoimiston sanakirjassa

Substantiivi muokkaa

tuttu (1-C)

  1. (puhekieltä) tuttava

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈt̪ut̪.t̪u/
  • tavutus: tut‧tu

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi tuttu tutut
genetiivi tutun tuttujen
partitiivi tuttua tuttuja
akkusatiivi tuttu;
tutun
tutut
sisäpaikallissijat
inessiivi tutussa tutuissa
elatiivi tutusta tutuista
illatiivi tuttuun tuttuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi tutulla tutuilla
ablatiivi tutulta tutuilta
allatiivi tutulle tutuille
muut sijamuodot
essiivi tuttuna tuttuina
translatiivi tutuksi tutuiksi
abessiivi tututta tutuitta
instruktiivi tutuin
komitatiivi tuttuine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo tutu-
vahva vartalo tuttu-
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

  • tuttu Kielitoimiston sanakirjassa