SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

unioni (6)[1]

  1. yhteenliittymä
  2. (matematiikka) kahden joukon alkioiden kokonaisuus, yhdiste

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈuniˌoni/
  • tavutus: u‧ni‧o‧ni

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi unioni unionit
genetiivi unionin unionien
unioneiden
unioneitten
partitiivi unionia unioneita
unioneja
akkusatiivi unioni;
unionin
unionit
sisäpaikallissijat
inessiivi unionissa unioneissa
elatiivi unionista unioneista
illatiivi unioniin unioneihin
ulkopaikallissijat
adessiivi unionilla unioneilla
ablatiivi unionilta unioneilta
allatiivi unionille unioneille
muut sijamuodot
essiivi unionina unioneina
translatiivi unioniksi unioneiksi
abessiivi unionitta unioneitta
instruktiivi unionein
komitatiivi unioneine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo unioni-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Liittyvät sanatMuokkaa

YhdyssanatMuokkaa

personaaliunioni, reaaliunioni, tulliunioni

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • unioni Kielitoimiston sanakirjassa
  • Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä: Unioni. Kotimaisten kielten keskus

ViitteetMuokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 6