vanttuut
Suomi muokkaa
Substantiivi muokkaa
vanttuut (41) (monikollinen)
Ääntäminen muokkaa
- IPA: /ˈʋɑnt̪ːuːt̪/
Taivutus muokkaa
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | – | vanttuut |
| genetiivi | – | vanttuiden vanttuitten |
| partitiivi | – | vanttuita |
| akkusatiivi | –; – |
vanttuut |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | – | vanttuissa |
| elatiivi | – | vanttuista |
| illatiivi | – | vanttuisiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | – | vanttuilla |
| ablatiivi | – | vanttuilta |
| allatiivi | – | vanttuille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | – | vanttuina |
| translatiivi | – | vanttuiksi |
| abessiivi | – | vanttuitta |
| instruktiivi | – | vanttuin |
| komitatiivi | – | vanttuine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | vanttuu- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
vanttus- | |
Etymologia muokkaa
vanha germaaninen laina[1]
Viitteet muokkaa
- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 358. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.