Wikipedia
Katso artikkeli Vety Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.
Commons
Wikimedia Commonsissa on lisää materiaalia aiheesta vety.

SuomiMuokkaa

Alkuaineet
vetyhelium
HHe
 


SubstantiiviMuokkaa

vety (1-F)

  1. kevyin epämetallinen alkuaine, kemiallinen merkki H

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈʋet̪y/
  • tavutus: ve‧ty

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi vety vedyt
genetiivi vedyn vetyjen
partitiivi vetyä vetyjä
akkusatiivi vety;
vedyn
vedyt
sisäpaikallissijat
inessiivi vedyssä vedyissä
elatiivi vedystä vedyistä
illatiivi vetyyn vetyihin
ulkopaikallissijat
adessiivi vedyllä vedyillä
ablatiivi vedyltä vedyiltä
allatiivi vedylle vedyille
muut sijamuodot
essiivi vetynä vetyinä
translatiivi vedyksi vedyiksi
abessiivi vedyttä vedyittä
instruktiivi vedyin
komitatiivi vetyine-
+ omistusliite

EtymologiaMuokkaa

Sana on muodostettu ruotsin väte sekä suomen vesi (vete-) -sanan pohjalta. Myös monissa muissa kielissä vety-sana on johdettu vesi-sanasta (vrt. saksan Wasserstoff, venäjän водород ja viron vesinik). Sanaa on tiettävästi käytetty ensimmäisen kerran vuonna 1851 Suomen Huoneenhallitusseuran Sanomissa.[1]

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

YhdyssanatMuokkaa

hiilivety, kloorivety, raskasvety, rikkivety, syaanivety, syaanivetyhappo, vetyatomi, vetyauto, vetykaasu, vetykarbonaatti, vetyklorid, vetykloridihappo, vetyperoksidi, vetypommi, vetysidos, vetysuperoksidi, vetytalous, vety-yhdiste

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • vety Kielitoimiston sanakirjassa
  • vety Tieteen termipankissa

VerbiMuokkaa

vety

  1. (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä vettyä
  2. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä vettyä
  3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä vettyä

ViitteetMuokkaa

  1. Lari Kauppinen: Alkuainesanaston tiimoilta: Vanhoja suomenkielisiä nimityksiä. Terminfo, 1993, nro 4, s. 14. Artikkelin verkkoversio (PDF).