Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

erottelu (2)

  1. toimi, jossa jaetaan erilleen kaksi tai useampi asiaa
  2. joskus erotus, uittoon, erityisesti yhteisuittoon liittyvä työvaihe, jossa puutavara lajitellaan
  3. erottelupaikka
    Kesäisin pojat olivat erottelulla ja keksit heiluivat, kun virran kuljettamia puita ohjattiin oikeisiin karsinoihin.

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈerot̪ˌt̪elu/
  • tavutus: e‧rot‧te‧lu

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi erottelu erottelut
genetiivi erottelun erottelujen
erotteluiden
erotteluitten
partitiivi erottelua erotteluita
erotteluja
akkusatiivi erottelu;
erottelun
erottelut
sisäpaikallissijat
inessiivi erottelussa erotteluissa
elatiivi erottelusta erotteluista
illatiivi erotteluun erotteluihin
ulkopaikallissijat
adessiivi erottelulla erotteluilla
ablatiivi erottelulta erotteluilta
allatiivi erottelulle erotteluille
muut sijamuodot
essiivi erotteluna erotteluina
translatiivi erotteluksi erotteluiksi
abessiivi erottelutta erotteluitta
instruktiivi erotteluin
komitatiivi erotteluine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo erottelu-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa