Substantiivi

muokkaa

indikatiivi (5)

  1. (kielitiede) yleisin tapaluokka, jolla ei ole erityistä tunnistetta. Suomen kielessä indikatiivi ilmaisee toiminnan todelliseksi.
    "Kudon" on kutoa-verbin indikatiivin ensimmäisen persoonan preesens.

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi indikatiivi indikatiivit
genetiivi indikatiivin indikatiivien
(indikatiivein)
partitiivi indikatiivia indikatiiveja
akkusatiivi indikatiivi;
indikatiivin
indikatiivit
sisäpaikallissijat
inessiivi indikatiivissa indikatiiveissa
elatiivi indikatiivista indikatiiveista
illatiivi indikatiiviin indikatiiveihin
ulkopaikallissijat
adessiivi indikatiivilla indikatiiveilla
ablatiivi indikatiivilta indikatiiveilta
allatiivi indikatiiville indikatiiveille
muut sijamuodot
essiivi indikatiivina indikatiiveina
translatiivi indikatiiviksi indikatiiveiksi
abessiivi indikatiivitta indikatiiveitta
instruktiivi indikatiivein
komitatiivi indikatiiveine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo indikatiivi-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Synonyymit
muokkaa
Vieruskäsitteet
muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa