Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

jankutus (39)

  1. (arkikieltä) se, että jankuttaa; jankuttaminen
    Lopeta jo tuo jankutus!

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈjɑŋkut̪us/
  • tavutus: jan‧ku‧tus

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi jankutus jankutukset
genetiivi jankutuksen jankutusten
jankutuksien
partitiivi jankutusta jankutuksia
akkusatiivi jankutus;
jankutuksen
jankutukset
sisäpaikallissijat
inessiivi jankutuksessa jankutuksissa
elatiivi jankutuksesta jankutuksista
illatiivi jankutukseen jankutuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi jankutuksella jankutuksilla
ablatiivi jankutukselta jankutuksilta
allatiivi jankutukselle jankutuksille
muut sijamuodot
essiivi jankutuksena jankutuksina
translatiivi jankutukseksi jankutuksiksi
abessiivi jankutuksetta jankutuksitta
instruktiivi jankutuksin
komitatiivi jankutuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo jankutukse-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
jankutus-

Etymologia muokkaa

johdos verbistä jankuttaa (jankut- + -us)

Käännökset muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa