käämi

Suomi

Substantiivi

käämi (5)

(sähkö) sama kuin kela

Ääntäminen

IPA: /ˈkæːmi/
tavutus: kää‧mi

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	käämi	käämit
genetiivi	käämin	käämien (käämein)
partitiivi	käämiä	käämejä
akkusatiivi	käämi; käämin	käämit
sisäpaikallissijat
inessiivi	käämissä	käämeissä
elatiivi	käämistä	käämeistä
illatiivi	käämiin	käämeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	käämillä	käämeillä
ablatiivi	käämiltä	käämeiltä
allatiivi	käämille	käämeille
muut sijamuodot
essiivi	kääminä	käämeinä
translatiivi	käämiksi	käämeiksi
abessiivi	käämittä	käämeittä
instruktiivi	–	käämein
komitatiivi	–	käämeine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	käämi-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

slaavilainen laina^[1]

Käännökset

1. mekaaninen

Tälle sanan merkitykselle ei valitettavasti vielä ole lisätty käännöksiä, mutta voit halutessasi lisätä ne.
Huomaa, että voit lisätä vieraskielisiä käännöksiä vain suomenkielisille sanoille.
Etsi käännöksiä: tänne viittaavat sivut, englanninkielinen Wikisanakirja.

|

|loppu}}

Liittyvät sanat

käämijä, läämitys, puola

Johdokset

substantiivit: käämitys
verbit: käämiä

Yhdyssanat

ensiökäämi, käämilanka, osmankäämi, pitokäämi, primaarikäämi, sekundaarikäämi, toisiokäämi, vetokäämi

Idiomit

polttaa kääminsä
1. hermostua, suuttua

Aiheesta muualla

käämi Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet

↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 365. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.

[1] Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 365. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.

[1]