Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

kaanon (6)

  1. (kristinusko) kirjoitukset, jotka jokin yleisesti arvossa pidetty kristillinen toimielin, varsinkin kirkolliskokous, on hyväksynyt Raamattuun kuuluviksi
  2. (musiikki) melodian toistaminen kaikuna; sama melodia aloitetaan eri aikoihin ja melodiat seuraavat toisiaan tietyn aikavälin etäisyydellä
  3. (kuvataide) ihanteellisina pidetyt ihmis- tai eläinruumiin mitat

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: [ˈkɑːnon]
Tavutus muokkaa
  • tavutus: kaa‧non

Etymologia muokkaa

  • samaa tarkoittavasta ruotsin kielen sanasta kanon < muinaisranskan sanasta canon < latinan sanasta canōn muinaiskreikan sanasta κανών (kanṓn, ’mittasauva’; ’vakio’)

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kaanon kaanonit
genetiivi kaanonin kaanonien
kaanoneiden
kaanoneitten
partitiivi kaanonia kaanoneita
kaanoneja
akkusatiivi kaanon;
kaanonin
kaanonit
sisäpaikallissijat
inessiivi kaanonissa kaanoneissa
elatiivi kaanonista kaanoneista
illatiivi kaanoniin kaanoneihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kaanonilla kaanoneilla
ablatiivi kaanonilta kaanoneilta
allatiivi kaanonille kaanoneille
muut sijamuodot
essiivi kaanonina kaanoneina
translatiivi kaanoniksi kaanoneiksi
abessiivi kaanonitta kaanoneitta
instruktiivi kaanonein
komitatiivi kaanoneine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kaanoni-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Johdokset muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

  • kaanon Kielitoimiston sanakirjassa
  • kaanon Tieteen termipankissa