kartano
Katso myös: Kartano |
SuomiMuokkaa
SubstantiiviMuokkaa
kartano (2)
- iso, vanha maatila, suurtila
- vanhan suurtilan päärakennus tai keskeinen rakennusryhmä
- (murteellinen) piha, pihapiiri
- Lapset juokivat ja telmivät kartanolla.
ÄäntäminenMuokkaa
- IPA: [ˈkɑrtɑno̞]
TaivutusMuokkaa
Taivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | kartano | kartanot |
genetiivi | kartanon | kartanojen kartanoiden kartanoitten |
partitiivi | kartanoa | kartanoita kartanoja |
akkusatiivi | kartano; kartanon |
kartanot |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | kartanossa | kartanoissa |
elatiivi | kartanosta | kartanoista |
illatiivi | kartanoon | kartanoihin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | kartanolla | kartanoilla |
ablatiivi | kartanolta | kartanoilta |
allatiivi | kartanolle | kartanoille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | kartanona | kartanoina |
translatiivi | kartanoksi | kartanoiksi |
abessiivi | kartanotta | kartanoitta |
instruktiivi | – | kartanoin |
komitatiivi | – | kartanoine- + omistusliite |
EtymologiaMuokkaa
vanha germaaninen laina[1]
KäännöksetMuokkaa
2. rakennus
|
|
Liittyvät sanatMuokkaa
SynonyymitMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa
esikartano, herraskartano, karjakartano, kartanohotelli, kartanonherra, kartanonomistaja, kartanorakennus, kartanoromantiikka, maakartano, sukukartano
Aiheesta muuallaMuokkaa
ViitteetMuokkaa
- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 358. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.