Kaukalo [1]
 
Jääkiekkokaukalo [2]

Substantiivi

muokkaa

kaukalo (2)[1]

  1. pitkänomainen, matalahko astia tai allas
    Ennen porsaita syötettiin puisista kaukaloista.
    Pihaan ilmestyi betoninen kaukalo kukkaistutuksille.
  2. (urheilu) reunoilla eristetty kenttä, jolla pelataan jääkiekkoa
  3. (puhekieltä) lapsen kuljetukseen esim. autossa tarkoitettu turvakaukalo

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈkɑu̯kɑlo/
  • tavutus: kau‧ka‧lo

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kaukalo kaukalot
genetiivi kaukalon kaukalojen
kaukaloiden
kaukaloitten
partitiivi kaukaloa kaukaloita
kaukaloja
akkusatiivi kaukalo;
kaukalon
kaukalot
sisäpaikallissijat
inessiivi kaukalossa kaukaloissa
elatiivi kaukalosta kaukaloista
illatiivi kaukaloon kaukaloihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kaukalolla kaukaloilla
ablatiivi kaukalolta kaukaloilta
allatiivi kaukalolle kaukaloille
muut sijamuodot
essiivi kaukalona kaukaloina
translatiivi kaukaloksi kaukaloiksi
abessiivi kaukalotta kaukaloitta
instruktiivi kaukaloin
komitatiivi kaukaloine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kaukalo-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

muokkaa

sana kauka- 'pitkä'[2] + johdin -lo

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Synonyymit
muokkaa
Johdokset
muokkaa
Yhdyssanat
muokkaa

betonikaukalo, istuinkaukalo, jääkiekkokaukalo, kaukalopallo, kaukalopikaluistelu, kiekkokaukalo, kynäkaukalo, puukaukalo, siankaukalo, syöttökaukalo, taikinakaukalo, turvakaukalo

Aiheesta muualla

muokkaa
  • kaukalo Kielitoimiston sanakirjassa
  • kaukalo Suomen murteiden sanakirjassa
  • kaukalo Suomen etymologisessa sanakirjassa

Viitteet

muokkaa
  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 2
  2. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 333. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.