SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

kaukalo (2)[1]

  1. pitkänomainen, matalahko astia tai allas
    Ennen porsaita syötettiin puisista kaukaloista.
    Pihaan ilmestyi betoninen kaukalo kukkaistutuksille.
  2. (urheilu) reunoilla eristetty kenttä, jolla pelataan jääkiekkoa
  3. (puhekieltä) lapsen kuljetukseen esim. autossa tarkoitettu turvakaukalo

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈkɑu̯kɑlo/
  • tavutus: kau‧ka‧lo

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kaukalo kaukalot
genetiivi kaukalon kaukalojen
kaukaloiden
kaukaloitten
partitiivi kaukaloa kaukaloita
kaukaloja
akkusatiivi kaukalo;
kaukalon
kaukalot
sisäpaikallissijat
inessiivi kaukalossa kaukaloissa
elatiivi kaukalosta kaukaloista
illatiivi kaukaloon kaukaloihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kaukalolla kaukaloilla
ablatiivi kaukalolta kaukaloilta
allatiivi kaukalolle kaukaloille
muut sijamuodot
essiivi kaukalona kaukaloina
translatiivi kaukaloksi kaukaloiksi
abessiivi kaukalotta kaukaloitta
instruktiivi kaukaloin
komitatiivi kaukaloine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kaukalo-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

EtymologiaMuokkaa

Sanasta kauka- 'pitkä'[2]

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

SynonyymitMuokkaa
JohdoksetMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa

betonikaukalo, istuinkaukalo, jääkiekkokaukalo, kaukalopallo, kaukalopikaluistelu, kiekkokaukalo, kynäkaukalo, puukaukalo, siankaukalo, syöttökaukalo, taikinakaukalo, turvakaukalo

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • kaukalo Kielitoimiston sanakirjassa

ViitteetMuokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 2
  2. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 333. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.