Katso myös: Kikka

Substantiivi

muokkaa

kikka (9-A)[1]

  1. (puhekieltä) keino

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈkikːɑ/
  • tavutus: kik‧ka

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kikka kikat
genetiivi kikan kikkojen
(kikkain)
partitiivi kikkaa kikkoja
akkusatiivi kikka;
kikan
kikat
sisäpaikallissijat
inessiivi kikassa kikoissa
elatiivi kikasta kikoista
illatiivi kikkaan kikkoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kikalla kikoilla
ablatiivi kikalta kikoilta
allatiivi kikalle kikoille
muut sijamuodot
essiivi kikkana kikkoina
translatiivi kikaksi kikoiksi
abessiivi kikatta kikoitta
instruktiivi kikoin
komitatiivi kikkoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo kika-
vahva vartalo kikka-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

muokkaa

mahdollisesti alun perin jalkapallon pelaamisesta

Liittyvät sanat

muokkaa
Johdokset
muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
  • kikka Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet

muokkaa
  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 9-A