kuulustelu
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaakuulustelu (2)
- tilaisuus, jossa henkilöä kuulustellaan jostakin asiasta; erityisesti poliisin suorittama
- Nainen on kuulustelussa tunnustanut syyllisyytensä ja hänet on pidätetty.
Ääntäminen
muokkaa- IPA: /ˈkuːlusˌt̪elu/
- tavutus: kuu‧lus‧te‧lu
Taivutus
muokkaa| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kuulustelu | kuulustelut |
| genetiivi | kuulustelun | kuulustelujen kuulusteluiden kuulusteluitten |
| partitiivi | kuulustelua | kuulusteluita kuulusteluja |
| akkusatiivi | kuulustelu; kuulustelun |
kuulustelut |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kuulustelussa | kuulusteluissa |
| elatiivi | kuulustelusta | kuulusteluista |
| illatiivi | kuulusteluun | kuulusteluihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kuulustelulla | kuulusteluilla |
| ablatiivi | kuulustelulta | kuulusteluilta |
| allatiivi | kuulustelulle | kuulusteluille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kuulusteluna | kuulusteluina |
| translatiivi | kuulusteluksi | kuulusteluiksi |
| abessiivi | kuulustelutta | kuulusteluitta |
| instruktiivi | – | kuulusteluin |
| komitatiivi | – | kuulusteluine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | kuulustelu- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
muokkaajohdettu suomen kielen verbistä kuulustella
Käännökset
muokkaa1. tilaisuus, jossa henkilöä kuulustellaan
|
|
Liittyvät sanat
muokkaaYhdyssanat
muokkaaehtolaiskuulustelu, kertauskuulustelu, korotuskuulustelu, kuulustelukutsu, kuulustelupöytäkirja, loppukuulustelu, poliisikuulustelu, ristikuulustelu, uusintakuulustelu
Aiheesta muualla
muokkaa- kuulustelu Kielitoimiston sanakirjassa
- Artikkeli 647 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa