Redirect arrow without text.svg
Katso myös: Luhta


SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

luhta (10-F)[1]

 
Luhta
  1. (maatalous) luhtaniitty, avoluhta; rantaniitty, jolle joki tai järvi joskus tulvii
  2. tulvavaikutteinen suo, joka sijaitsee vesistön läheisyydessä

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈluht̪ɑ/
  • tavutus: luh‧ta

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi luhta luhdat
genetiivi luhdan luhtien
(luhtain)
partitiivi luhtaa luhtia
akkusatiivi luhta;
luhdan
luhdat
sisäpaikallissijat
inessiivi luhdassa luhdissa
elatiivi luhdasta luhdista
illatiivi luhtaan luhtiin
ulkopaikallissijat
adessiivi luhdalla luhdilla
ablatiivi luhdalta luhdilta
allatiivi luhdalle luhdille
muut sijamuodot
essiivi luhtana luhtina
translatiivi luhdaksi luhdiksi
abessiivi luhdatta luhditta
instruktiivi luhdin
komitatiivi luhtine-
+ omistusliite

EtymologiaMuokkaa

balttilainen laina[2]

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

SynonyymitMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa

luhtahuitti, luhtakaali, luhtakana, luhtakerttunen, luhtakärpänen, luhtaniitty, luhtasirkka

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • luhta Kielitoimiston sanakirjassa
  • luhta Tieteen termipankissa

ViitteetMuokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 10-F
  2. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 353. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.