Suomi muokkaa

Katso artikkeli Luuttu Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.
 
luuttu

Substantiivi muokkaa

luuttu (1-C) (monikko luutut)

  1. (musiikki) keskiajalta lähtien Euroopassa käytetty kielisoitin

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈluːt̪.t̪u/
  • tavutus: luut‧tu

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi luuttu luutut
genetiivi luutun luuttujen
partitiivi luuttua luuttuja
akkusatiivi luuttu;
luutun
luutut
sisäpaikallissijat
inessiivi luutussa luutuissa
elatiivi luutusta luutuista
illatiivi luuttuun luuttuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi luutulla luutuilla
ablatiivi luutulta luutuilta
allatiivi luutulle luutuille
muut sijamuodot
essiivi luuttuna luuttuina
translatiivi luutuksi luutuiksi
abessiivi luututta luutuitta
instruktiivi luutuin
komitatiivi luuttuine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo luutu-
vahva vartalo luuttu-
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

arkkiluuttu, barokkiluuttu, bassoluuttu, renessanssiluuttu

Substantiivi muokkaa

luuttu (1-C) (monikko luutut)

  1. moppi tai riepu, jolla luututaan lattia, lattiarätti


Käännökset muokkaa


Johdokset muokkaa
Yhdyssanat muokkaa
Rinnakkaismuodot muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

  • luuttu Kielitoimiston sanakirjassa