SuomiMuokkaa

Katso artikkeli Luuttu Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.
 
luuttu

SubstantiiviMuokkaa

luuttu (1-C) (monikko luutut)

  1. (musiikki) keskiajalta lähtien Euroopassa käytetty kielisoitin

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈluːt̪.t̪u/
  • tavutus: luut‧tu

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi luuttu luutut
genetiivi luutun luuttujen
partitiivi luuttua luuttuja
akkusatiivi luuttu;
luutun
luutut
sisäpaikallissijat
inessiivi luutussa luutuissa
elatiivi luutusta luutuista
illatiivi luuttuun luuttuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi luutulla luutuilla
ablatiivi luutulta luutuilta
allatiivi luutulle luutuille
muut sijamuodot
essiivi luuttuna luuttuina
translatiivi luutuksi luutuiksi
abessiivi luututta luutuitta
instruktiivi luutuin
komitatiivi luuttuine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo luutu-
vahva vartalo luuttu-
konsonantti-
vartalo
-

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

YhdyssanatMuokkaa

arkkiluuttu, barokkiluuttu, bassoluuttu, renessanssiluuttu

SubstantiiviMuokkaa

luuttu (1-C) (monikko luutut)

  1. moppi tai riepu, jolla luututaan lattia, lattiarätti


KäännöksetMuokkaa


JohdoksetMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa
RinnakkaismuodotMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • luuttu Kielitoimiston sanakirjassa