SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

murha (10)

  1. tahallinen, suunniteltu hengen riisto toiselta ihmiseltä
    Olof Palmen murha
  2. (oikeustiede) vakaasti harkiten, erityisen julmalla tai raa'alla tavalla, vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen tehty toisen ihmisen tappo tai järjestystä tai turvallisuutta ylläpitämässä olevan virkamiehen tappo
    Hän tuomittiin murhasta elinkautiseen.

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈmurhɑ/
  • tavutus: mur‧ha

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi murha murhat
genetiivi murhan murhien
(murhain)
partitiivi murhaa murhia
akkusatiivi murha;
murhan
murhat
sisäpaikallissijat
inessiivi murhassa murhissa
elatiivi murhasta murhista
illatiivi murhaan murhiin
ulkopaikallissijat
adessiivi murhalla murhilla
ablatiivi murhalta murhilta
allatiivi murhalle murhille
muut sijamuodot
essiivi murhana murhina
translatiivi murhaksi murhiksi
abessiivi murhatta murhitta
instruktiivi murhin
komitatiivi murhine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo murha-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

EtymologiaMuokkaa

vanha germaaninen laina[1]

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

JohdoksetMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa

armomurha, himomurha, itsemurha, joukkomurha, kansanmurha, kostomurha, massamurha, miesmurha, murha-ase, murhajuttu, murhamies, murhanhimo, murhanhimoinen, murhapaikka, murhapolttaja, murhapoltto, murharyhmä, murhatutkinta, murhayritys, myrkytysmurha, oikeusmurha, rituaalimurha, ryöstömurha, salamurha, salamurhaaja, sarjamurha, sarjamurhaaja, seksuaalimurha

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • murha Kielitoimiston sanakirjassa

ViitteetMuokkaa

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 361. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.