Substantiivi

muokkaa

otus (39)[1]

  1. riistaeläin; kummallisen näköinen eläin.

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈot̪us/
  • tavutus: o‧tus

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi otus otukset
genetiivi otuksen otusten
otuksien
partitiivi otusta otuksia
akkusatiivi otus;
otuksen
otukset
sisäpaikallissijat
inessiivi otuksessa otuksissa
elatiivi otuksesta otuksista
illatiivi otukseen otuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi otuksella otuksilla
ablatiivi otukselta otuksilta
allatiivi otukselle otuksille
muut sijamuodot
essiivi otuksena otuksina
translatiivi otukseksi otuksiksi
abessiivi otuksetta otuksitta
instruktiivi otuksin
komitatiivi otuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo otukse-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
otus-

Etymologia

muokkaa

Johdos verbistä ottaa. Sana on luultavasti ollut alkuaan riistaan viittaava kiertoilmaus.[2]

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 39
  2. Kaisa Häkkinen. Nykysuomen etymologinen sanakirja. Juva: WSOY, 2004

Viitteet

muokkaa