rakuuna
Suomi muokkaa
Substantiivi muokkaa
rakuuna (13)
- monivuotinen yrttikasvi, Artemisia dracunculus, jota käytetään kuivattuna mausteena
Ääntäminen muokkaa
- IPA: /ˈrɑkuːnɑ/
- tavutus: ra‧kuu‧na
Taivutus muokkaa
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | rakuuna | rakuunat |
| genetiivi | rakuunan | rakuunoiden rakuunoitten rakuunojen (rakuunain) |
| partitiivi | rakuunaa | rakuunoita rakuunoja |
| akkusatiivi | rakuuna; rakuunan |
rakuunat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | rakuunassa | rakuunoissa |
| elatiivi | rakuunasta | rakuunoista |
| illatiivi | rakuunaan | rakuunoihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | rakuunalla | rakuunoilla |
| ablatiivi | rakuunalta | rakuunoilta |
| allatiivi | rakuunalle | rakuunoille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | rakuunana | rakuunoina |
| translatiivi | rakuunaksi | rakuunoiksi |
| abessiivi | rakuunatta | rakuunoitta |
| instruktiivi | – | rakuunoin |
| komitatiivi | – | rakuunoine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | rakuuna- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Käännökset muokkaa
Substantiivi muokkaa
rakuuna (13)
- jalan taisteleva, mutta hevosella liikkuva sotilas
Etymologia muokkaa
ruotsin sanasta dragon < ranskan sanasta dragon[1] < latinan sanasta dracō ’lohikäärme’, muinaiskreikan sanasta δράκων (drákōn)[2]
Käännökset muokkaa
Liittyvät sanat muokkaa
Yhdyssanat muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
- rakuuna Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet muokkaa
- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 377. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.
- ↑ Klaus Karttunen: Orientin etymologinen sanakirja. Helsinki: Gaudeamus, 2013. ISBN 978-952-495-306-1.