rantu
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaa- (kansankielinen) viiru, raita, juova
- Arasti koittelen tyttöni rantua, / saisipa jonakin päivänä pantua.
- – Juice Leskinen, Heavydiggarin vuorisaarna
- Pimeässä jousen tiehen oli kirkas puukko pantu, / osoitettu otsaan miehen; siitä Hurtan päässä rantu.
- – Eino Leino, Häät Hovilassa
- Arasti koittelen tyttöni rantua, / saisipa jonakin päivänä pantua.
Ääntäminen
muokkaa- IPA: /ˈrɑnt̪u/
- tavutus: ran‧tu
Taivutus
muokkaa| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | rantu | rannut |
| genetiivi | rannun | rantujen |
| partitiivi | rantua | rantuja |
| akkusatiivi | rantu; rannun |
rannut |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | rannussa | rannuissa |
| elatiivi | rannusta | rannuista |
| illatiivi | rantuun | rantuihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | rannulla | rannuilla |
| ablatiivi | rannulta | rannuilta |
| allatiivi | rannulle | rannuille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | rantuna | rantuina |
| translatiivi | rannuksi | rannuiksi |
| abessiivi | rannutta | rannuitta |
| instruktiivi | – | rannuin |
| komitatiivi | – | rantuine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | rannu- | |
| vahva vartalo | rantu- | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Aiheesta muualla
muokkaa- rantu Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet
muokkaa- ↑ Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 1-J