SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

rikkuri (6)[1]

  1. henkilö, joka ei osallistu lakkoon muiden osallistuessa; lakonrikkoja
    Kukaan ei voinut hyväksyä rikkureita (AKT:n viestintäpäällikkö)

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈrikːuri/
  • tavutus: rik‧ku‧ri

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi rikkuri rikkurit
genetiivi rikkurin rikkurien
rikkureiden
rikkureitten
partitiivi rikkuria rikkureita
rikkureja
akkusatiivi rikkuri;
rikkurin
rikkurit
sisäpaikallissijat
inessiivi rikkurissa rikkureissa
elatiivi rikkurista rikkureista
illatiivi rikkuriin rikkureihin
ulkopaikallissijat
adessiivi rikkurilla rikkureilla
ablatiivi rikkurilta rikkureilta
allatiivi rikkurille rikkureille
muut sijamuodot
essiivi rikkurina rikkureina
translatiivi rikkuriksi rikkureiksi
abessiivi rikkuritta rikkureitta
instruktiivi rikkurein
komitatiivi rikkureine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo rikkuri-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

EtymologiaMuokkaa

johdos sanasta rikkoa[2]

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

YhdyssanatMuokkaa

rikkurityövoima

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • rikkuri Kielitoimiston sanakirjassa

ViitteetMuokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 6
  2. Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja R–Ö. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-717-712-7, ISSN 0355-1768. Hakusana rikkoa.