Substantiivi

muokkaa

runkkaaminen (38)

  1. (alatyyliä) runkata-verbistä muodostettu teonnimi, masturbaatio
  2. (kuvaannollisesti, halventava) tekeminen josta ei ole hyötyä tai apua kenellekään; tekeminen joka tyydyttää lähestulkoon kokonaan vain tekijää itseään lähde?
    Gradujen ja väitöskirjojen kirjoittaminen on runkkaamista, eikä moni pidä hyllylle pölyttymään jäävää kirjoitusta edes vaivan arvoisena.
    Pahimman sortin runkkaamista on havaittu musiikkitieteen laitoksella, kun jotkut ovat uppoutuneet jazziin, atonaaliseen musiikkiin tai miksolyydiseen skaalaan.

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi runkkaaminen runkkaamiset
genetiivi runkkaamisen runkkaamisten
runkkaamisien
partitiivi runkkaamista runkkaamisia
akkusatiivi runkkaaminen;
runkkaamisen
runkkaamiset
sisäpaikallissijat
inessiivi runkkaamisessa runkkaamisissa
elatiivi runkkaamisesta runkkaamisista
illatiivi runkkaamiseen runkkaamisiin
ulkopaikallissijat
adessiivi runkkaamisella runkkaamisilla
ablatiivi runkkaamiselta runkkaamisilta
allatiivi runkkaamiselle runkkaamisille
muut sijamuodot
essiivi runkkaamisena
(runkkaamisna)
runkkaamisina
translatiivi runkkaamiseksi runkkaamisiksi
abessiivi runkkaamisetta runkkaamisitta
instruktiivi runkkaamisin
komitatiivi runkkaamisine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo runkkaamise-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
runkkaamis-

Etymologia

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa