vaaja
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaavaaja (9)
- maahan pystytety kiinnityspaalu
- suuitsemiseen käytetty kiila
- Kirveen terä suuittiin kuivasta koivusta vuollulla vaajalla.
- Uusissa työkaluissa varren suuitsemiseen käytetään teräksisiä vaajoja.
Etymologia
muokkaabalttilainen laina[1]
Käännökst
muokkaa2. suuitusvaaja
|
Ääntäminen
muokkaa- IPA: [ˈʋɑːjɑ]
Taivutus
muokkaa| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | vaaja | vaajat |
| genetiivi | vaajan | vaajojen (vaajain) |
| partitiivi | vaajaa | vaajoja |
| akkusatiivi | vaaja; vaajan |
vaajat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | vaajassa | vaajoissa |
| elatiivi | vaajasta | vaajoista |
| illatiivi | vaajaan | vaajoihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | vaajalla | vaajoilla |
| ablatiivi | vaajalta | vaajoilta |
| allatiivi | vaajalle | vaajoille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | vaajana | vaajoina |
| translatiivi | vaajaksi | vaajoiksi |
| abessiivi | vaajatta | vaajoitta |
| instruktiivi | – | vaajoin |
| komitatiivi | – | vaajoine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | vaaja- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Liittyvät sanat
muokkaaViitteet
muokkaa- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 354. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.