SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

vamma (9)

  1. jokin synnynnäinen tai pysyvä ruumiillisen tai henkisen kyvyn vajavaisuus tai puute
  2. loukkaantumisessa tai tapaturmassa saatu haava, venähdys, murtuma tai muu trauma
    Mopopojat saivat pahoja vammoja kolarissa.

EtymologiaMuokkaa

Hemminki Maskulaisen vuonna 1605 käyttöön ottama uudissana[1]

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈʋɑmːɑ/, [ˈʋɑ̝mːɑ̝]
  • tavutus: vam‧ma

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi vamma vammat
genetiivi vamman vammojen
(vammain)
partitiivi vammaa vammoja
akkusatiivi vamma;
vamman
vammat
sisäpaikallissijat
inessiivi vammassa vammoissa
elatiivi vammasta vammoista
illatiivi vammaan vammoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi vammalla vammoilla
ablatiivi vammalta vammoilta
allatiivi vammalle vammoille
muut sijamuodot
essiivi vammana vammoina
translatiivi vammaksi vammoiksi
abessiivi vammatta vammoitta
instruktiivi vammoin
komitatiivi vammoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo vamma-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

JohdoksetMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa

aivovamma, kallovamma, kehitysvamma, kuulovamma, käsivamma, lihasvamma, liikuntavamma, meluvamma, näkövamma, paleltumisvamma, palovamma, polvivamma, rasitusvamma, ruhjevamma, ruumiinvamma, selkävamma, selkäydinvamma, silmävamma, sotavamma, sädevamma, säteilyvamma, tunnevamma, urheiluvamma

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • vamma Kielitoimiston sanakirjassa
  • vamma Tieteen termipankissa

ViitteetMuokkaa

  1. Kaisa Häkkinen: Nykysuomen etymologinen sanakirja. 5. painos. Helsinki: WSOY, 2011.