vantus
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaa- (murteellinen) lapanen, yleensä villalangasta kudottu peukalollinen käsine
- Lumipalloja heiteltäessä vanttuut kastuivat.
- Äiti on varmasti vihainen, kun leikin touhinassa vantus katosi.
- Kutomaan opetellessa kaventaminen ja vanttuun peukalo aiheuttavat aluksi ongelmia.
Ääntäminen
muokkaa- IPA: /ˈʋɑnt̪us/
- tavutus: van‧tus
Taivutus
muokkaa| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | vantus | vanttuut |
| genetiivi | vanttuun | vanttuiden vanttuitten |
| partitiivi | vantusta | vanttuita |
| akkusatiivi | vantus; vanttuun |
vanttuut |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | vanttuussa | vanttuissa |
| elatiivi | vanttuusta | vanttuista |
| illatiivi | vanttuuseen | vanttuisiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | vanttuulla | vanttuilla |
| ablatiivi | vanttuulta | vanttuilta |
| allatiivi | vanttuulle | vanttuille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | vanttuuna | vanttuina |
| translatiivi | vanttuuksi | vanttuiksi |
| abessiivi | vanttuutta | vanttuitta |
| instruktiivi | – | vanttuin |
| komitatiivi | – | vanttuine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | vanttuu- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
vantus- | |
Etymologia
muokkaavanha germaaninen laina[1]
Liittyvät sanat
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa- vantus Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet
muokkaa- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 358. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.