julkisoikeus

Suomi

Substantiivi

julkisoikeus (40) (ei monikkoa)

1. (oikeustiede) oikeustieteen klassisessa jaottelussa toinen haara, joka tutkii julkista valtaa käyttävien toimijoiden (esim. valtion ja kuntien) ja yksityistä valtaa käyttävien toimijoiden (esim. luonnollisten henkilöiden ja yritysten) välisiä oikeussuhteita

   Klassisessa jaottelussa oikeus erotellaan julkisoikeuteen ja yksityisoikeuteen, koska ensimmäinen tutkii maan sisällä julkista valtaa käyttävien eli esimerkiksi valtion ja kuntien oikeussuhteita yksityisiin toimijoihin eli esimerkiksi kansalaisiin ja yrityksiin. Jälkimmäinen tutkii sen sijaan yksityisten toimijoiden välisiä oikeussuhteita. Nykyään moni oikeustieteen alalaji ei sijoitu täysin julkis- eikä yksityisoikeuteen, koska siinä on piirteitä kummastakin.

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	julkisoikeus	–
genetiivi	julkisoikeuden	–
partitiivi	julkisoikeutta	–
akkusatiivi	julkisoikeus; julkisoikeuden	–
sisäpaikallissijat
inessiivi	julkisoikeudessa	–
elatiivi	julkisoikeudesta	–
illatiivi	julkisoikeuteen	–
ulkopaikallissijat
adessiivi	julkisoikeudella	–
ablatiivi	julkisoikeudelta	–
allatiivi	julkisoikeudelle	–
muut sijamuodot
essiivi	julkisoikeutena	–
translatiivi	julkisoikeudeksi	–
abessiivi	julkisoikeudetta	–
instruktiivi	–	–
komitatiivi	–	julkisoikeuksine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	julkisoikeude-
vahva vartalo	julkisoikeute-
konsonantti- vartalo	julkisoikeut-

Etymologia

yhdyssana sanoista julkinen ja oikeus

Käännökset

1. julkisoikeus

englanti: public law espanja: derecho público m. italia: diritto pubblico m. ranska: droit public m.

ruotsi: offentlig rätt yl. saksa: öffentliches Recht n. viro: avalik õigus

Liittyvät sanat

Johdokset

• adjektiivit: julkisoikeudellinen

Alakäsitteet

• (pohjoismaisessa oikeusalojen jaotteluperinteessä) finanssioikeus, hallinto-oikeus, rikosoikeus, prosessioikeus, valtiosääntöoikeus