Katso myös: Kannin

Substantiivi

muokkaa

kannin (33-J)

  1. kantamiseen käytettävä väline tai laite
  2. kahva, sanka

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈkɑnːin/, [ˈkɑnːin]
  • tavutus: kan‧nin

Tavutus

muokkaa
  • tavutus: kan‧nin

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kannin kantimet
genetiivi kantimen kantimien
kanninten
partitiivi kanninta kantimia
akkusatiivi kannin;
kantimen
kantimet
sisäpaikallissijat
inessiivi kantimessa kantimissa
elatiivi kantimesta kantimista
illatiivi kantimeen kantimiin
ulkopaikallissijat
adessiivi kantimella kantimilla
ablatiivi kantimelta kantimilta
allatiivi kantimelle kantimille
muut sijamuodot
essiivi kantimena
(kanninna)
kantimina
translatiivi kantimeksi kantimiksi
abessiivi kantimetta kantimitta
instruktiivi kantimin
komitatiivi kantimine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kantime-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
kannin-

Etymologia

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Yhdyssanat
muokkaa

Idiomit

muokkaa
  • olla heikoissa kantimissa – olla heikolla pohjalla, huonosti järjestetty tai pidetty
    • Perin heikoissa ja umpitolloissa kantimissa on Leppästä moittineiden kritiikki. (kotus.fi)
  • olla pitkissä kantimissa
  • kielenkantimet – (kuvaannollisesti) häveliäisyys, vaiteliaisuus, joka poistamalle keskustelu sujuu

Aiheesta muualla

muokkaa
  • kannin Kielitoimiston sanakirjassa

kannin

  1. (taivutusmuoto, murteellinen) yksikön 1. persoonan imperfektin indikatiivimuoto verbistä kantaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Synonyymit
muokkaa

Bretoni

muokkaa

kannin

  1. (taivutusmuoto) yksikön 1. persoonan futuurin indikatiivi verbistä kannañ