Katso myös: Kannin

Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

kannin (33-J)

  1. kantamiseen käytettävä väline tai laite
  2. kahva, sanka

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈkɑnːin/, [ˈkɑnːin]
  • tavutus: kan‧nin

Tavutus muokkaa

  • tavutus: kan‧nin

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kannin kantimet
genetiivi kantimen kantimien
kanninten
partitiivi kanninta kantimia
akkusatiivi kannin;
kantimen
kantimet
sisäpaikallissijat
inessiivi kantimessa kantimissa
elatiivi kantimesta kantimista
illatiivi kantimeen kantimiin
ulkopaikallissijat
adessiivi kantimella kantimilla
ablatiivi kantimelta kantimilta
allatiivi kantimelle kantimille
muut sijamuodot
essiivi kantimena
(kanninna)
kantimina
translatiivi kantimeksi kantimiksi
abessiivi kantimetta kantimitta
instruktiivi kantimin
komitatiivi kantimine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kantime-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
kannin-

Etymologia muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

Idiomit muokkaa

  • olla heikoissa kantimissa – olla heikolla pohjalla, huonosti järjestetty tai pidetty
    • Perin heikoissa ja umpitolloissa kantimissa on Leppästä moittineiden kritiikki. (kotus.fi)
  • olla pitkissä kantimissa
  • kielenkantimet – (kuvaannollisesti) häveliäisyys, vaiteliaisuus, joka poistamalle keskustelu sujuu

Aiheesta muualla muokkaa

  • kannin Kielitoimiston sanakirjassa

Verbi muokkaa

kannin

  1. (taivutusmuoto, murteellinen) yksikön 1. persoonan imperfektin indikatiivimuoto verbistä kantaa

Liittyvät sanat muokkaa

Synonyymit muokkaa

Bretoni muokkaa

Verbi muokkaa

kannin

  1. (taivutusmuoto) yksikön 1. persoonan futuurin indikatiivi verbistä kannañ