kiima
SuomiMuokkaa
SubstantiiviMuokkaa
kiima (9)
- (eläintiede) useimmilla nisäkäsnaarailla esiintyvä seksuaalisen aktiivisuuden tila aikana, jolloin munasolun hedelmöittyminen on mahdollista
- voimakas seksuaalinen halu
- (kuvaannollisesti) innostus, joka syntyy jostakin ja esiintyy tiettyyn aikaan; intomielinen jonkin asian kannatus tai ajaminen
- kevään osinkokiima
- Hesarin NATO-kiima
ÄäntäminenMuokkaa
- IPA: [ˈk̟iːmɑ̝]
TaivutusMuokkaa
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kiima | kiimat |
| genetiivi | kiiman | kiimojen (kiimain) |
| partitiivi | kiimaa | kiimoja |
| akkusatiivi | kiima; kiiman |
kiimat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kiimassa | kiimoissa |
| elatiivi | kiimasta | kiimoista |
| illatiivi | kiimaan | kiimoihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kiimalla | kiimoilla |
| ablatiivi | kiimalta | kiimoilta |
| allatiivi | kiimalle | kiimoille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kiimana | kiimoina |
| translatiivi | kiimaksi | kiimoiksi |
| abessiivi | kiimatta | kiimoitta |
| instruktiivi | – | kiimoin |
| komitatiivi | – | kiimoine- + omistusliite |
KäännöksetMuokkaa
Liittyvät sanatMuokkaa
SynonyymitMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa
kiima-aika, kiimahuuto, kiimapaikka, kiimatauti
Aiheesta muuallaMuokkaa
- kiima Kielitoimiston sanakirjassa