SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

kiima (9)

  1. (eläintiede) useimmilla nisäkäsnaarailla esiintyvä seksuaalisen aktiivisuuden tila aikana, jolloin munasolun hedelmöittyminen on mahdollista
  2. voimakas seksuaalinen halu
  3. (kuvaannollisesti) innostus, joka syntyy jostakin ja esiintyy tiettyyn aikaan; intomielinen jonkin asian kannatus tai ajaminen
    kevään osinkokiima
    Hesarin NATO-kiima

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: [ˈk̟iːmɑ̝]

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kiima kiimat
genetiivi kiiman kiimojen
(kiimain)
partitiivi kiimaa kiimoja
akkusatiivi kiima;
kiiman
kiimat
sisäpaikallissijat
inessiivi kiimassa kiimoissa
elatiivi kiimasta kiimoista
illatiivi kiimaan kiimoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kiimalla kiimoilla
ablatiivi kiimalta kiimoilta
allatiivi kiimalle kiimoille
muut sijamuodot
essiivi kiimana kiimoina
translatiivi kiimaksi kiimoiksi
abessiivi kiimatta kiimoitta
instruktiivi kiimoin
komitatiivi kiimoine-
+ omistusliite

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

SynonyymitMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa

kiima-aika, kiimahuuto, kiimapaikka, kiimatauti

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • kiima Kielitoimiston sanakirjassa