Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

kulkunen (38)

  1. pallomainen metallikello, jossa on yl. ristikkäiset ääniraot ja sisällään metallinen hely
    Luokkiin kiinnitetty kulkunen kilahteli hevosen liikahdellessa ja kilkatti rytmikkäästi eläimen juostessa.
    Tonttulakin kilisevä kulkunen saa eloa tonttuleikkeihin.
  2. (puhekieltä, monikossa) kivekset
    Pallo tuli suoraan kulkusille.

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈkulkuˌnen/
  • tavutus: kul‧ku‧nen

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kulkunen kulkuset
genetiivi kulkusen kulkusten
kulkusien
partitiivi kulkusta kulkusia
akkusatiivi kulkunen;
kulkusen
kulkuset
sisäpaikallissijat
inessiivi kulkusessa kulkusissa
elatiivi kulkusesta kulkusista
illatiivi kulkuseen kulkusiin
ulkopaikallissijat
adessiivi kulkusella kulkusilla
ablatiivi kulkuselta kulkusilta
allatiivi kulkuselle kulkusille
muut sijamuodot
essiivi kulkusena
(kulkusna)
kulkusina
translatiivi kulkuseksi kulkusiksi
abessiivi kulkusetta kulkusitta
instruktiivi kulkusin
komitatiivi kulkusine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kulkuse-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
kulkus-

Liittyvät sanat muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa