kuulua (52) (taivutus[luo])

  1. (fysiologia, akustiikka) kantautua jnnek asti (äänestä), olla korvin kuultavissa
    Huutosi kuului tänne saakka.
    Ääni kuului hädin tuskin.
  2. ~ (allat.) olla jkn omistuksessa
    Kenelle tuo kirja kuuluu?
  3. ~ akt. part. pr. y. gen.: ilmaisee, että lauseen tekijän tekeminen on yleisessä tiedossa
    Hän kuuluu olevan rikas.
    Muut ehdokkaat kuuluvat olevan jopa sitä mieltä, että suosio haittaa keskustelua: jos arvostelee Niinistöä, saa yleisön niskaansa. (SSS.fi)
  4. ~ (allat.) olla merkityksellistä jklle, koskea jkta
    Se ei kuulu sinulle.
  5. ~ (ill.) liittyä jhk, olla ominaista jllek; olla osa jtak
    Ehkä tuo kuuluu uhmaikään.
    Portugali kuuluu romaanisiin kieliin.
    Kuulun paikallisen vapaapalokuntaan.
    Perheeseen kuuluu isä Iikka, äiti Heidi, Helmi 2 v. ja pojat Viljami ja Valtteri.
  6. (yksipersoonainen) ~ inf. pitää, täytyä
    Sinun kuuluu tehdä se näin.
    Tämän kuuluu olla tuolla.
    Kuinka kauan kananmunia kuuluu keittää?
  7. sanotaan ihmisten voinnista, kuulumisista
    Mitä kuuluu? - Kiitos, minulle kuuluu hyvää.
    Hänestä ei ole kuulunut mitään.

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈkuːluɑˣ/
  • tavutus: kuu‧lu‧a

Etymologia

muokkaa

passiivijohdos verbistä kuulla

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa

kuulla, olla kuulolla

Johdokset
muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa

Adjektiivi

muokkaa

kuulua

  1. (taivutusmuoto) yksikön partitiivimuoto sanasta kuulu