Katso myös: lakó

Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

lako (1-D)[1]

  1. viljan tai heinän painuminen maahan (erit. paikallissijoissa)
    mennä lakoon, lakoon mennyt
    olla laossa

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈlɑko/
  • tavutus: la‧ko

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi lako laot
genetiivi laon lakojen
partitiivi lakoa lakoja
akkusatiivi lako;
laon
laot
sisäpaikallissijat
inessiivi laossa laoissa
elatiivi laosta laoista
illatiivi lakoon lakoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi laolla laoilla
ablatiivi laolta laoilta
allatiivi laolle laoille
muut sijamuodot
essiivi lakona lakoina
translatiivi laoksi laoiksi
abessiivi laotta laoitta
instruktiivi laoin
komitatiivi lakoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo lao-
vahva vartalo lako-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

vanha germaaninen laina[2]

Liittyvät sanat muokkaa

Johdokset muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

lakovilja, laonkestävä

Anagrammit muokkaa

kola, loka, olka

Aiheesta muualla muokkaa

  • lako Kielitoimiston sanakirjassa

Ido muokkaa

Substantiivi muokkaa

lako

  1. lakka

Kroaatti muokkaa

Adjektiivi muokkaa

lȁko

  1. (taivutusmuoto) neutri sanasta lak

Adverbi muokkaa

lȁko (komparatiivi lȁkšē)

  1. helposti

Serbia muokkaa

Adjektiivi muokkaa

lako

  1. (taivutusmuoto) neutri sanasta lak

Adverbi muokkaa

lȁko (kyrillinen лако)

  1. helposti

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 1-D
  2. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 362. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.