SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

luonne (48-J)

  1. (psykologia) jonkun henkiset ominaispiirteet

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈluonːe/

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi luonne luonteet
genetiivi luonteen luonteiden
luonteitten
partitiivi luonnetta luonteita
akkusatiivi luonne;
luonteen
luonteet
sisäpaikallissijat
inessiivi luonteessa luonteissa
elatiivi luonteesta luonteista
illatiivi luonteeseen luonteisiin
ulkopaikallissijat
adessiivi luonteella luonteilla
ablatiivi luonteelta luonteilta
allatiivi luonteelle luonteille
muut sijamuodot
essiivi luonteena luonteina
translatiivi luonteeksi luonteiksi
abessiivi luonteetta luonteitta
instruktiivi luontein
komitatiivi luonteine-
+ omistusliite

EtymologiaMuokkaa

oppitekoinen johdos[1]

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

JohdoksetMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa

erakkoluonne, ihmisluonne, kansanluonne, luonnehäiriö, luonnekomedia, luonnekomiikka, luonnekuva, luonneneuroosi, luonnenäytelmä, luonnenäyttelijä, luonneosa, luonnerooli, luonnetutkielma, luonnetyyppi, luonteenheikkous, luonteenkuvaus, luonteenlaatu, luonteenpiirre, peluriluonne, perusluonne, taistelijaluonne, taiteilijaluonne, yleisluonne

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • luonne Kielitoimiston sanakirjassa
  • Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä: Luonne ja luonto. Kotimaisten kielten keskus

ViitteetMuokkaa

  1. Kaisa Häkkinen: Suomi on kuuden kerroksen kieli. Tiede, 2018. Artikkelin verkkoversio (doc).