Substantiivi

muokkaa

luotto (1-C)[1]

  1. myönnetty laina; lainanantajan saaminen
    Hakija saa luoton ilman vakuuksia tai takaajia.
  2. (arkikieltä) luottamus
    Luotto on kova.

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈluo̯t̪ːo/
  • tavutus: luot‧to

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi luotto luotot
genetiivi luoton luottojen
partitiivi luottoa luottoja
akkusatiivi luotto;
luoton
luotot
sisäpaikallissijat
inessiivi luotossa luotoissa
elatiivi luotosta luotoista
illatiivi luottoon luottoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi luotolla luotoilla
ablatiivi luotolta luotoilta
allatiivi luotolle luotoille
muut sijamuodot
essiivi luottona luottoina
translatiivi luotoksi luotoiksi
abessiivi luototta luotoitta
instruktiivi luotoin
komitatiivi luottoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo luoto-
vahva vartalo luotto-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

muokkaa

johdos verbistä luottaa (luott- + -o)

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Johdokset
muokkaa
Yhdyssanat
muokkaa

asuntoluotto, blankoluotto, henkilöluotto, kehitysluotto, kiinnitysluotto, kiinteistöluotto, korttiluotto, kulutusluotto, luotonantaja, luotontarve, luottoehto, luottohana, luottokauppa, luottokelpoisuus, luottokelvottomuus, luottokortti, luottolaitos, luottoluokitus, luottomies, luottoraja, luottoriski, luottotappio, luottotili, luottovanki, luottovaraus, osamaksuluotto, päiväluotto, rahaluotto, tavaraluotto, toimitusluotto, valuuttaluotto, vientiluotto

Aiheesta muualla

muokkaa
  • luotto Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet

muokkaa
  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 1-C