Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

oletus (39)[1]

  1. väite jonka ajatellaan olevan tosi ajattelun pohjana; muodostaa premissin

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈolet̪us/
  • tavutus: o‧le‧tus

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi oletus oletukset
genetiivi oletuksen oletusten
oletuksien
partitiivi oletusta oletuksia
akkusatiivi oletus;
oletuksen
oletukset
sisäpaikallissijat
inessiivi oletuksessa oletuksissa
elatiivi oletuksesta oletuksista
illatiivi oletukseen oletuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi oletuksella oletuksilla
ablatiivi oletukselta oletuksilta
allatiivi oletukselle oletuksille
muut sijamuodot
essiivi oletuksena oletuksina
translatiivi oletukseksi oletuksiksi
abessiivi oletuksetta oletuksitta
instruktiivi oletuksin
komitatiivi oletuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo oletukse-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
oletus-

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

oletusarvo

Aiheesta muualla muokkaa

  • oletus Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 39