Substantiivi

muokkaa

oletus (39)[1]

  1. väite, jonka ajatellaan olevan tosi ajattelun pohjana; muodostaa premissin

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈolet̪us/
  • tavutus: o‧le‧tus

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi oletus oletukset
genetiivi oletuksen oletusten
oletuksien
partitiivi oletusta oletuksia
akkusatiivi oletus;
oletuksen
oletukset
sisäpaikallissijat
inessiivi oletuksessa oletuksissa
elatiivi oletuksesta oletuksista
illatiivi oletukseen oletuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi oletuksella oletuksilla
ablatiivi oletukselta oletuksilta
allatiivi oletukselle oletuksille
muut sijamuodot
essiivi oletuksena oletuksina
translatiivi oletukseksi oletuksiksi
abessiivi oletuksetta oletuksitta
instruktiivi oletuksin
komitatiivi oletuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo oletukse-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
oletus-

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Yhdyssanat
muokkaa

oletusarvo

Aiheesta muualla

muokkaa
  • oletus Kielitoimiston sanakirjassa
  • Artikkelit 860, 1200 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

Viitteet

muokkaa
  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 39