Wikipedia
Katso artikkeli Ositus Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

ositus (39)[1]

  1. (oikeustiede) osittamisen toteuttaminen, puolisoiden, joilla on avio-oikeus toistensa omaisuuteen, omaisuuden jakaminen
  2. (matematiikka) joukon jako erillisiin osajoukkoihin

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈosit̪us/
  • tavutus: o‧si‧tus

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi ositus ositukset
genetiivi osituksen ositusten
osituksien
partitiivi ositusta osituksia
akkusatiivi ositus;
osituksen
ositukset
sisäpaikallissijat
inessiivi osituksessa osituksissa
elatiivi osituksesta osituksista
illatiivi ositukseen osituksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi osituksella osituksilla
ablatiivi ositukselta osituksilta
allatiivi ositukselle osituksille
muut sijamuodot
essiivi osituksena osituksina
translatiivi ositukseksi osituksiksi
abessiivi osituksetta osituksitta
instruktiivi osituksin
komitatiivi osituksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo ositukse-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
ositus-

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

ositusjako osituskäyttö, osituslasku, työnositus

Aiheesta muualla muokkaa

  • ositus Kielitoimiston sanakirjassa
  • ositus Tieteen termipankissa

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 39