SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

penikka (14-A)[1]

  1. (etenkin koiran) pentu, poikanen
  2. (halventava) kakara

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈpenikːɑ/
  • tavutus: pe‧nik‧ka

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi penikka penikat
genetiivi penikan penikoiden
penikoitten
penikkojen
(penikkain)
partitiivi penikkaa penikoita
penikkoja
akkusatiivi penikka;
penikan
penikat
sisäpaikallissijat
inessiivi penikassa penikoissa
elatiivi penikasta penikoista
illatiivi penikkaan penikkoihin
penikoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi penikalla penikoilla
ablatiivi penikalta penikoilta
allatiivi penikalle penikoille
muut sijamuodot
essiivi penikkana penikkoina
penikoina
translatiivi penikaksi penikoiksi
abessiivi penikatta penikoitta
instruktiivi penikoin
komitatiivi penikoine-
+ omistusliite

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

JohdoksetMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa

karhunpenikka, kissanpenikka, koiranpenikka, penikkatauti

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • penikka Kielitoimiston sanakirjassa

ViitteetMuokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 14-A