SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

pentu (1-J)

  1. eläimen, erityisesti nisäkkään poikanen
  2. (puhekieltä, mahdollisesti halventava) lapsi
    Miksi tuo pentu on täällä?
    Pennut, nyt ulos leikkimään!

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈpent̪u/
  • tavutus: pen‧tu

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi pentu pennut
genetiivi pennun pentujen
partitiivi pentua pentuja
akkusatiivi pentu;
pennun
pennut
sisäpaikallissijat
inessiivi pennussa pennuissa
elatiivi pennusta pennuista
illatiivi pentuun pentuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi pennulla pennuilla
ablatiivi pennulta pennuilta
allatiivi pennulle pennuille
muut sijamuodot
essiivi pentuna pentuina
translatiivi pennuksi pennuiksi
abessiivi pennutta pennuitta
instruktiivi pennuin
komitatiivi pentuine-
+ omistusliite

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

JohdoksetMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa

karhunpentu, kissanpentu, koiranpentu, leijonanpentu, pentukoira, sijoituspentu, sudenpentu

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • pentu Kielitoimiston sanakirjassa