Substantiivi

muokkaa

pilkka (9-A)

  1. häpäisevä puhe, iva
  2. puun kylkeen teräaseella tehty merkki
    Leima lyötiin keskelle pilkkaa.
  3. (puhekieltä) kohde, maalipiste
    Ammutaan pilkkaa.
    Nuoli osui pilkkaan.

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈpilkːɑ/
  • tavutus: pilk‧ka

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi pilkka pilkat
genetiivi pilkan pilkkojen
(pilkkain)
partitiivi pilkkaa pilkkoja
akkusatiivi pilkka;
pilkan
pilkat
sisäpaikallissijat
inessiivi pilkassa pilkoissa
elatiivi pilkasta pilkoista
illatiivi pilkkaan pilkkoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi pilkalla pilkoilla
ablatiivi pilkalta pilkoilta
allatiivi pilkalle pilkoille
muut sijamuodot
essiivi pilkkana pilkkoina
translatiivi pilkaksi pilkoiksi
abessiivi pilkatta pilkoitta
instruktiivi pilkoin
komitatiivi pilkkoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo pilka-
vahva vartalo pilkka-
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Johdokset
muokkaa
Yhdyssanat
muokkaa

jumalanpilkka, pilkanteko, pilkkahinta, pilkkahuuto, pilkkakirjoitus, pilkkakirves, pilkkalaulu, pilkkaruno, pilkkasiipi

Anagrammit
muokkaa

palkki, plakki, plikka

Aiheesta muualla

muokkaa
  • pilkka Kielitoimiston sanakirjassa
  • Artikkelit 915, 3727 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa