SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

pino (1)[1]

  1. useita tavaroita päällekkäin
    Pöydällä on pino lehtiä.
  2. (tietotekniikka) tietorakenne johon voidaan lisätä alkioita ja poistaa niistä päällimmäinen sekä tarkastella pinon tai päällimmäisen alkion tilaa

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈpino/
  • tavutus: pi‧no

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi pino pinot
genetiivi pinon pinojen
partitiivi pinoa pinoja
akkusatiivi pino;
pinon
pinot
sisäpaikallissijat
inessiivi pinossa pinoissa
elatiivi pinosta pinoista
illatiivi pinoon pinoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi pinolla pinoilla
ablatiivi pinolta pinoilta
allatiivi pinolle pinoille
muut sijamuodot
essiivi pinona pinoina
translatiivi pinoksi pinoiksi
abessiivi pinotta pinoitta
instruktiivi pinoin
komitatiivi pinoine-
+ omistusliite

EtymologiaMuokkaa

vanha germaaninen laina[2]

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

JohdoksetMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa

asiakirjapino, halkopino, paperipino, pinokuutiometri, pinotavara, propsipino, puupino

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • pino Kielitoimiston sanakirjassa

EspanjaMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

pino m. (monikko pinos)

  1. mänty

EtymologiaMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

IdiomitMuokkaa

  • quinto pino = hornan kuusi (kirj. 'viides män')

EsperantoMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

pino m.

  1. mänty

IdoMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

pino

  1. mänty

ItaliaMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

pino m.

  1. mänty

Liittyvät sanatMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 1
  2. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 360. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.