Substantiivi

muokkaa

pino (1)[1]

  1. useita esineitä tai kappaleita päällekkäin
    Pöydällä on pino lehtiä.
    pino halkoja
  2. (tietotekniikka) tietorakenne johon voidaan lisätä alkioita ja poistaa niistä päällimmäinen sekä tarkastella pinon tai päällimmäisen alkion tilaa

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈpino/
  • tavutus: pi‧no

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi pino pinot
genetiivi pinon pinojen
partitiivi pinoa pinoja
akkusatiivi pino;
pinon
pinot
sisäpaikallissijat
inessiivi pinossa pinoissa
elatiivi pinosta pinoista
illatiivi pinoon pinoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi pinolla pinoilla
ablatiivi pinolta pinoilta
allatiivi pinolle pinoille
muut sijamuodot
essiivi pinona pinoina
translatiivi pinoksi pinoiksi
abessiivi pinotta pinoitta
instruktiivi pinoin
komitatiivi pinoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo pino-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

muokkaa

vanha germaaninen laina[2]

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Johdokset
muokkaa
Yhdyssanat
muokkaa

asiakirjapino, halkopino, klapipino, paperipino, pinokuutiometri, pinotavara, propsipino, puupino

Idiomit

muokkaa
  • vino pino jtkn
    1. (kuvaannollinen) paljon
      Suomessa on vino pino kuntia, jotka elävät eläkeläisten rahoista. (yle.fi)

Aiheesta muualla

muokkaa
  • pino Kielitoimiston sanakirjassa

Espanja

muokkaa

Substantiivi

muokkaa

pino m. (monikko pinos)

  1. mänty

Etymologia

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa

Idiomit

muokkaa
  • quinto pino = hornan kuusi (kirj. 'viides män')

Esperanto

muokkaa

Substantiivi

muokkaa

pino m.

  1. mänty

Substantiivi

muokkaa

pino

  1. mänty

Italia

muokkaa

Substantiivi

muokkaa

pino m.

  1. mänty

Liittyvät sanat

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 1
  2. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 360. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.