SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

riita (9-F)

  1. tavallisesti mielipide-eron aiheuttama sanasota, johtaa joskus tappeluihin

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: [ˈriːt̪ɑ̝]

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi riita riidat
genetiivi riidan riitojen
(riitain)
partitiivi riitaa riitoja
akkusatiivi riita;
riidan
riidat
sisäpaikallissijat
inessiivi riidassa riidoissa
elatiivi riidasta riidoista
illatiivi riitaan riitoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi riidalla riidoilla
ablatiivi riidalta riidoilta
allatiivi riidalle riidoille
muut sijamuodot
essiivi riitana riitoina
translatiivi riidaksi riidoiksi
abessiivi riidatta riidoitta
instruktiivi riidoin
komitatiivi riitoine-
+ omistusliite

EtymologiaMuokkaa

vanha germaaninen laina[1]

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

SynonyymitMuokkaa
JohdoksetMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa

eturiita, ilmiriita, linjariita, oikeusriita, oppiriita, perheriita, puolueriita, rajariita, riidanaihe, riidanhalu, riita-asia, riitajuttu, riitakapula, riitakumppani, riitakysymys, riitapukari, riitapuoli, riitasointu, ristiriita, testamenttiriita, työriita

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • riita Kielitoimiston sanakirjassa

ViitteetMuokkaa

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 362. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.