Katso myös: Ripa

Suomi muokkaa

 
Ripa [1]

Substantiivi muokkaa

ripa (9-E)

  1. kahva, kädensija
  2. ohut ja litteä lämpöä hyvin johtava liuska
    Prosessoria jäähdyttää alumiinisiili, jossa on 22 ripaa.
  3. (murteellinen) rima, lista
    Täytyy muistaa hommata lisää ripaa, että saaraan homma loppuun.

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈripɑ/, [ˈripɑ̝]
  • tavutus: ri‧pa

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi ripa rivat
genetiivi rivan ripojen
(ripain)
partitiivi ripaa ripoja
akkusatiivi ripa;
rivan
rivat
sisäpaikallissijat
inessiivi rivassa rivoissa
elatiivi rivasta rivoista
illatiivi ripaan ripoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi rivalla rivoilla
ablatiivi rivalta rivoilta
allatiivi rivalle rivoille
muut sijamuodot
essiivi ripana ripoina
translatiivi rivaksi rivoiksi
abessiivi rivatta rivoitta
instruktiivi rivoin
komitatiivi ripoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo riva-
vahva vartalo ripa-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

Kädensijaa merkitsevä sana on laina ruotsin sanasta grepe tai grep, jotka merkitsevät kahvaa ja sankaa. Grepe on johdos ruotsin verbistä gripa, tarttua.[1] Ensiesiintymä kirjakielessä 1733 Henrik Florinuksen sanakirjassa Latino-Sveco-Germanico-Finnonicum.[2]

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

jäähdytysripa, otsaripa, ovenripa, pitkäripainen, ripakinttu

Anagrammit muokkaa

arpi, pari

Aiheesta muualla muokkaa

  • ripa Kielitoimiston sanakirjassa

Ruotsi muokkaa

Substantiivi muokkaa

ripa yl. (1) (yks. määr. ripan [luo], mon. epämäär. ripor [luo], mon. määr. riporna [luo])

  1. riekko (myös ruokalajina)

Liittyvät sanat muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 1052. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.
  2. Jussila, Raimo: Vanhat sanat: vanhan kirjasuomen ensiesiintymiä, s. 223. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1998. ISBN 951-746-008-2.