rukkanen
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaarukkanen (38)
- varreton nahkakinnas, jossa on oma paikat peukalolle ja yl. ripustuslenkki
- Haljasnahkainen rukkanen oli hyvä suojakäsine puunsahuuseen ja lapiohommiin.
Ääntäminen
muokkaa- IPA: /ˈrukːɑnen/
- tavutus: ruk‧ka‧nen
Taivutus
muokkaa| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | rukkanen | rukkaset |
| genetiivi | rukkasen | rukkasten rukkasien |
| partitiivi | rukkasta | rukkasia |
| akkusatiivi | rukkanen; rukkasen |
rukkaset |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | rukkasessa | rukkasissa |
| elatiivi | rukkasesta | rukkasista |
| illatiivi | rukkaseen | rukkasiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | rukkasella | rukkasilla |
| ablatiivi | rukkaselta | rukkasilta |
| allatiivi | rukkaselle | rukkasille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | rukkasena (rukkasna) |
rukkasina |
| translatiivi | rukkaseksi | rukkasiksi |
| abessiivi | rukkasetta | rukkasitta |
| instruktiivi | – | rukkasin |
| komitatiivi | – | rukkasine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | rukkase- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
rukkas- | |
Etymologia
muokkaaSanan on toisaalta arveltu olevan samaa alkuperää kuin rukka ’poronnahkainen turkki’ ja toisaalta lainaa venäjän sanasta рукави́ца, johon on liitetty omaperäinen -nen-johdin.[1]
Käännökset
muokkaa
Liittyvät sanat
muokkaaVieruskäsitteet
muokkaaYhdyssanat
muokkaaIdiomit
muokkaa- antaa, saada rukkaset - kieltävä vastaus kosintaan
- rukkaset naulaan
Aiheesta muualla
muokkaa- rukkanen Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet
muokkaa- ↑ Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja R–Ö. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-717-712-7, ISSN 0355-1768.