SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

ruumen (32)

  1. (tavallisemmin monikossa) puinnissa viljasta irtoava akana tai muu syötäväksi kelpaamaton osa

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈruːmen/
  • tavutus: ruu‧men

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi ruumen ruumenet
genetiivi ruumenen ruumenten
ruumenien
partitiivi ruumenta ruumenia
akkusatiivi ruumen;
ruumenen
ruumenet
sisäpaikallissijat
inessiivi ruumenessa ruumenissa
elatiivi ruumenesta ruumenista
illatiivi ruumeneen ruumeniin
ulkopaikallissijat
adessiivi ruumenella ruumenilla
ablatiivi ruumenelta ruumenilta
allatiivi ruumenelle ruumenille
muut sijamuodot
essiivi ruumenena
(ruumenna)
ruumenina
translatiivi ruumeneksi ruumeniksi
abessiivi ruumenetta ruumenitta
instruktiivi ruumenin
komitatiivi ruumenine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo ruumene-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
ruumen-

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • ruumen Kielitoimiston sanakirjassa