selkkaus

Suomi

Substantiivi

selkkaus (39)

poliittisista syistä johtuva aseellinen konflikti

Ääntäminen

IPA: /ˈselkːɑus/ tai /ˈselkːɑu̯s/
tavutus: selk‧ka‧us / selk‧kaus

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	selkkaus	selkkaukset
genetiivi	selkkauksen	selkkausten selkkauksien
partitiivi	selkkausta	selkkauksia
akkusatiivi	selkkaus; selkkauksen	selkkaukset
sisäpaikallissijat
inessiivi	selkkauksessa	selkkauksissa
elatiivi	selkkauksesta	selkkauksista
illatiivi	selkkaukseen	selkkauksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	selkkauksella	selkkauksilla
ablatiivi	selkkaukselta	selkkauksilta
allatiivi	selkkaukselle	selkkauksille
muut sijamuodot
essiivi	selkkauksena	selkkauksina
translatiivi	selkkaukseksi	selkkauksiksi
abessiivi	selkkauksetta	selkkauksitta
instruktiivi	–	selkkauksin
komitatiivi	–	selkkauksine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	selkkaukse-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	selkkaus-

Etymologia

Sana on johdos murresanasta selkka ja tämän johdoksesta selkata. Selkka merkitsee sekaannusta ja sekasortoa ja sen johdos selkata sotkea, sekoittaa, puhua sekavia. Sanavartalo on äänneasultaan kuvaileva ja sillä on saatettu alun perin jäljitellä sekavaa puhetta, josta käytetään myös nimitystä solkkaaminen. Suomen kirjoitetussa kielessä selkkaus mainitaan varhain ainakin G. E. Eurénin Suomalais-ruotsalaisessa sanakirjassa, joka julkaistiin 1860.^[1]

Käännökset

1. poliittisista syistä johtuva konflikti

englanti: conflict

saksa: Gefecht n., Konflikt n., Auseinandersetzung f.

Liittyvät sanat

kahakka, mittelö, rettelö, riitaisuus, välikohtaus

Yhdyssanat

lakkoselkkaus, rajaselkkaus, tulliselkkaus, työselkkaus

Aiheesta muualla

selkkaus Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet

↑ Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 1141. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.

[1] Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 1141. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.

[1]