SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

taikuus (40)

  1. (mytologia) todellisina pidettyjen yliluonnollisten kykyjen hallinta ja käyttö

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈt̪ɑi̯kuːs/
  • tavutus: tai‧kuus

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi taikuus taikuudet
genetiivi taikuuden taikuuksien
partitiivi taikuutta taikuuksia
akkusatiivi taikuus;
taikuuden
taikuudet
sisäpaikallissijat
inessiivi taikuudessa taikuuksissa
elatiivi taikuudesta taikuuksista
illatiivi taikuuteen taikuuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi taikuudella taikuuksilla
ablatiivi taikuudelta taikuuksilta
allatiivi taikuudelle taikuuksille
muut sijamuodot
essiivi taikuutena taikuuksina
translatiivi taikuudeksi taikuuksiksi
abessiivi taikuudetta taikuuksitta
instruktiivi taikuuksin
komitatiivi taikuuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo taikuude-
vahva vartalo taikuute-
konsonantti-
vartalo
taikuut-

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • taikuus Kielitoimiston sanakirjassa