Substantiivi

muokkaa

kitupiikki (5-A)[1]

  1. äärimmäisen saita ihminen
    Olet varsinainen kitupiikki!
  2. (vanhentunut) etenkin kekrinä käytetty nauriiseen koverrettu lyhty, jonka sisuksessa paloi lampaantaliin painettu huokoinen tikku; myöhemmin muu samantyyppinen heikkotehoinen valonlähde
    Mari asetti kitupiikin ja tulitikut lattialle siihen likelle, sammutti valkean ja siunasi itsensä. (Minna Canth,Köyhää kansaa)

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈkit̪uˌpiːkːi/
  • tavutus: ki‧tu‧piik‧ki

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kitupiikki kitupiikit
genetiivi kitupiikin kitupiikkien
(kitupiikkein)
partitiivi kitupiikkiä kitupiikkejä
akkusatiivi kitupiikki;
kitupiikin
kitupiikit
sisäpaikallissijat
inessiivi kitupiikissä kitupiikeissä
elatiivi kitupiikistä kitupiikeistä
illatiivi kitupiikkiin kitupiikkeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kitupiikillä kitupiikeillä
ablatiivi kitupiikiltä kitupiikeiltä
allatiivi kitupiikille kitupiikeille
muut sijamuodot
essiivi kitupiikkinä kitupiikkeinä
translatiivi kitupiikiksi kitupiikeiksi
abessiivi kitupiikittä kitupiikeittä
instruktiivi kitupiikein
komitatiivi kitupiikkeine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo kitupiiki-
vahva vartalo kitupiikki-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

muokkaa

Alunperin kitupiikki on esiintynyt muodossa kituniikki ja kitunikki, missä alkuosa kitu kuvaa liekkiä, joka hädin tuskin palaa (ns. kituu), ja loppuosa niikki tai nikki tulee venäjän -ник-päätteestä (vrt. niekka). Myöhemmin loppuosa on muuntunut kansanomaiseen muotoon piikki (vrt. sanan sjuk muuntuminen muotoon sukka sanassa mustasukkainen).[2]

Käännökset

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 5-A
  2. Tuomi, Tuomo: Täpötäysi ja patajuoppo. Kielikello, 1991, nro 4. Kotimaisten kielten keskus. Artikkelin verkkoversio.