kummi
Suomi
muokkaa
Substantiivi
muokkaa- lapsen kasteen todistaja, joka on valittu vanhempien rinnalla pitämään huolta lapsesta ja huolehtimaan osaltaan tämän hengellisestä kasvatuksesta; kummeja on yleensä kaksi, joista toinen on perinteisesti ollut sylikummi
- lapsen kummit
- henkilö, joka jollakin tavalla on ottanut huolehtiakseen vieraasta lapsesta
- SOS-lapsikylän kummit
- (murteellinen) kumi
Ääntäminen
muokkaa- IPA: /ˈkumːi/
- tavutus: kum‧mi
Taivutus
muokkaa| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kummi | kummit |
| genetiivi | kummin | kummien (kummein) |
| partitiivi | kummia | kummeja |
| akkusatiivi | kummi; kummin |
kummit |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kummissa | kummeissa |
| elatiivi | kummista | kummeista |
| illatiivi | kummiin | kummeihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kummilla | kummeilla |
| ablatiivi | kummilta | kummeilta |
| allatiivi | kummille | kummeille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kummina | kummeina |
| translatiivi | kummiksi | kummeiksi |
| abessiivi | kummitta | kummeitta |
| instruktiivi | – | kummein |
| komitatiivi | – | kummeine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | kummi- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
muokkaa- keskiaikainen ruotsalainen laina[2]
Käännökset
muokkaaLiittyvät sanat
muokkaaIdiomit
muokkaa- kummin kaima
- (leikkimielinen) kuka tahansa hyvin etäinen sukulainen tai tuttava
- Kuulin kihlauksesta serkun vaimon kummin kaimalta.
- (leikkimielinen) kuka tahansa hyvin etäinen sukulainen tai tuttava
Aiheesta muualla
muokkaa- kummi Kielitoimiston sanakirjassa
Viro
muokkaaViitteet
muokkaa- ↑ Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 5
- ↑ Kaisa Häkkinen: Suomi on kuuden kerroksen kieli. Tiede, 2018. Artikkelin verkkoversio (doc).