Katso myös: Maine, mâine

Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

maine (48)

  1. laajalle tai yleisesti levinnyt moraalisesti arvottava käsitys, joka muilla on jostakin tai jostakusta
    hyvä maine
    huono maine
    Suomen maine
  2. (kielitiede, harvinainen) predikaatti
    Alus ja maine ovat lauseen pääjäseniä.

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈmɑi̯neˣ/
  • tavutus: mai‧ne

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi maine maineet
genetiivi maineen maineiden
maineitten
partitiivi mainetta maineita
akkusatiivi maine;
maineen
maineet
sisäpaikallissijat
inessiivi maineessa maineissa
elatiivi maineesta maineista
illatiivi maineeseen maineisiin
maineihin
ulkopaikallissijat
adessiivi maineella maineilla
ablatiivi maineelta maineilta
allatiivi maineelle maineille
muut sijamuodot
essiivi maineena maineina
translatiivi maineeksi maineiksi
abessiivi maineetta maineitta
instruktiivi mainein
komitatiivi maineine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo mainee-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
mainet-

Etymologia muokkaa

johdos sanasta mainita

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Johdokset muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

ennakkomaine, jälkimaine, kulttimaine, maailmanmaine, mainehaitta, mainesana, mainetappio, maineteko, sankarimaine, sotilasmaine

Idiomit muokkaa

  • Maineesi on kiirinyt nimesi edelle.
  • Kunnia menee, mutta maine kasvaa.

Aiheesta muualla muokkaa

  • maine Kielitoimiston sanakirjassa

Viro muokkaa

Adjektiivi muokkaa

maine (maine; gen maine, part mainet)

  1. (ylätyyli) maallinen, mainen
    maised jäänused – maalliset jäännökset

Taivutus muokkaa


Aiheesta muualla muokkaa

Substantiivi muokkaa

maine (m`aine; gen maine, part mainet)

  1. maine
    tal on hea maine – hänellä on hyvä maine

Taivutus muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa