Suomi muokkaa

Katso artikkeli Tarra Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Substantiivi muokkaa

tarra (9)

  1. etiketti tai muu lappu, jonka toinen puoli on liimapintainen ja toisella puolella on kuva, tekstiä tai tilaa kirjoitukselle

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈt̪ɑrːɑ/
  • tavutus: tar‧ra

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi tarra tarrat
genetiivi tarran tarrojen
(tarrain)
partitiivi tarraa tarroja
akkusatiivi tarra;
tarran
tarrat
sisäpaikallissijat
inessiivi tarrassa tarroissa
elatiivi tarrasta tarroista
illatiivi tarraan tarroihin
ulkopaikallissijat
adessiivi tarralla tarroilla
ablatiivi tarralta tarroilta
allatiivi tarralle tarroille
muut sijamuodot
essiivi tarrana tarroina
translatiivi tarraksi tarroiksi
abessiivi tarratta tarroitta
instruktiivi tarroin
komitatiivi tarroine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo tarra-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

  • takaperojohdos sanasta tarrata[1]; vuonna 1959 käyttöön otettu uudissana[2]

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

  verotarra

Aiheesta muualla muokkaa

  • tarra Kielitoimiston sanakirjassa
  • tarra Tieteen termipankissa
  • Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä: Tarra. Kotimaisten kielten keskus

Gallura muokkaa

Substantiivi muokkaa

tarra f.

  1. maaperä, maa-aines, maa

Ääntäminen muokkaa

Tavutus muokkaa
  • tavutus: tar‧ra

Etymologia muokkaa

  • samaa tarkoittavasta latinan sanasta terra

Hollanti muokkaa

Substantiivi muokkaa

tarra f. (ei monikkoa)

  1. taara

Iiri muokkaa

Substantiivi muokkaa

tarra m.

  1. maaperä, maa-aines, maa

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈt̪ˠaɾˠə/
Tavutus muokkaa
  • tavutus: tar‧ra

Etymologia muokkaa

  • samaa tarkoittavasta keskienglannin sanasta terr tai tarr < muinaisenglannin sanasta teoru tai teru < germaanisen kantakielen sanasta *terwą < indoeurooppalaisen kantakielen sanasta *derwo- < sanasta *dóru (’puu’)

Liittyvät sanat muokkaa

Johdokset muokkaa

Verbi muokkaa

tarra

  1. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoona verbistä tar

Aiheesta muualla muokkaa

Niall Ó Dónaill: Foclóir Gaeilge-Béarla, An Gúm (1977): ”tarra”

Indonesia muokkaa

Substantiivi muokkaa

tarra

  1. rinnakkaismuoto sanasta tara

Korsika muokkaa

Substantiivi muokkaa

tarra f.

  1. maaperä, maa-aines, maa

Ääntäminen muokkaa

Tavutus muokkaa
  • tavutus: tar‧ra

Etymologia muokkaa

  • samaa tarkoittavasta latinan sanasta terra

Liittyvät sanat muokkaa

Synonyymit muokkaa

Uzbekki muokkaa

Substantiivi muokkaa

tarra

  1. eräs melonin alalaji: ns. armeniankurkku (Cucumis melo var. flexuosus)
  2. edellisestä ja rypäleistä valmistettu sakea mehu

Liittyvät sanat muokkaa

Rinnakkaismuodot muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Brown, Anneli & Lepäsmaa, Anna-Liisa & Silfverberg, Leena: Miten sanoja johdetaan. Suomen kielen johto-oppia, s. 18. 2. korjattu painos (1. painos 1996). Helsinki: Finn Lectura, 2008. ISBN 978-951-792-346-0.
  2. Lauri Hakulinen: Suomen kielen rakenne ja kehitys. 4.painos. Helsinki: Otava, 1979.